Säännöt

HÄMEEN SPANIELIKERHO RY

TAMPERE

SÄÄNNÖT (23.02.2017 alkaen)

1. Yhdistyksen nimi on Hämeen Spanielikerho ry. ja sen kotipaikka on Tampere.

2. Yhdistyksen toiminta käsittää Pohjois-Hämeen ja Etelä-Hämeen kennelpiirien alueet ja sen tarkoituksena on edistää spanielirotujen harrastus- ja koulutustoimintaa, niiden käyttöä ja tunnetuksi tekemistä toimialueellaan.

3. Yhdistys on Suomen Kennelliitto - Finska Kennelklubben ry:n, Pohjois-Hämeen Kennelpiiri ry:n ja Suomen Spanieliliitto - Finlands Spanielförbund ry:n jäsen. Yhdistys voi liittyä muihinkin sen tarkoitusperiä palveleviin yhdistyksiin jäsenkokouksensa päätöksellä.

4. Tarkoitustaan yhdistys toteuttaa:

  1. Tekemällä yhdistyksen toimialaan kuuluvaa valistustyötä mm. järjestäen keskustelu-, neuvonta- ja koulutustilaisuuksia.

  2. Levittämällä oikeita käsityksiä kenneltoiminnan merkityksestä sekä asianharrastajien että yleisön keskuudessa.

  3. Seuraamalla kenneltoimintaa koskevaa kehitystä ja tekemällä alan kehittämistä tarkoittavia aloitteita.

  4. Ylläpitämällä yhteyksiä 3. kohdassa mainittuihin ja muihin alan järjestöihin ja antamalla niille tarvittaessa apua yhdistyksen toimialan puitteissa.

  5. Järjestämällä koiranäyttelyitä ja -kokeita.

  6. Suorittamalla yhdistyksen toimialaan kuuluvia yllä mainittuja tehtäviä rotujärjestön tekemiä päätöksiä tai ohjeita noudattaen.

    Yhdistys voi omistaa toimintansa tarkoitukseen sopivaa kiinteää tai irtainta omaisuutta sekä ottaa vastaan testamentteja tai lahjoituksia toimintansa tukemiseksi.

5. Yhdistyksen jäseniä ovat luonnolliset henkilöt, jotka voivat olla vuosi-, perhe- tai kunniajäseniä sekä ennen näiden sääntöjen voimaantuloa hyväksyttyjä ainaisjäseniä. Yhdistyksen jäseneksi pääsee henkilö, jonka yhdistyksen hallitus jäseneksi hyväksyy.

Perhejäseneksi voidaan hyväksyä sellaisen perheen jäsen, jonka joku muu jäsen on jo yhdistyksen vuosijäsen. Perhejäsenellä on oltava sama osoite kuin henkilöllä, jonka perhejäsen hän on. Perhejäsen ei saa yhdistyksen eikä rotujärjestyksen postituksia. Kunniajäseneksi voi vuosikokous hallituksen yksimielisen ehdotuksen perusteella kutsua henkilön, joka on erityisen ansiokkaasti edistänyt yhdistyksen tarkoitusperien toteuttamista. Kunniajäsenellä ei ole jäsenmaksuvelvoitetta.

6. Jäsen voi erota yhdistyksestä ilmoittamalla siitä kirjallisesti yhdistyksen hallitukselle tai sen puheenjohtajalle tai ilmoittamalla erosta yhdistyksen kokouksen pöytäkirjaan merkittäväksi. Jos jäsen ei ole suorittanut erääntyneitä jäsenmaksujaan, toimii yhdistyksen sääntöjä tai tarkoitusperiä vastaan tai hyvien tapojen vastaisesti tai jos hän menettelyllään yhdistyksessä tai sen ulkopuolella on huomattavasti vaikeuttanut yhdistyksen toimintaa tai hänet on erotettu Suomen Kennelliitto - Finska Kennelklubben ry:stä, on yhdistyksen hallituksella oikeus erottaa hänet yhdistyksestä. Erottamiseen vaaditaan päätösvaltaisen hallituksen yksimielinen päätös. Jäsenellä, joka eroaa tai erotetaan yhdistyksestä, ei ole oikeutta sen varoihin.

7. Yhdistyksen toiminta- ja tilikausi on kalenterivuosi. Yhdistyksen tilit päätetään kalenterivuosittain ja ne on hallituksen toimintakertomuksen kanssa esitettävä yhdistyksen toiminnantarkastajille tai tilintarkastajalle viimeistään kuukautta ennen kevätkokousta. Toiminnantarkastajien tai tilintarkastajan tulee antaa vuosikokoukselle osoitettu tarkastuskertomuksensa hallitukselle viimeistään kaksi viikkoa ennen kevätkokousta.

8. Yhdistys kokoontuu vuosittain kahteen varsinaiseen kokoukseen: syyskokoukseen syys-marraskuun aikana ja kevätkokoukseen tammi-maaliskuun aikana. Jos jäsen haluaa jonkin asian kokouksen käsiteltäväksi, on siitä tehtävä kirjallinen esitys hallitukselle vähintään kolme viikkoa ennen kokousta. Yhdistys voi kokoontua ylimääräiseen kokoukseen hallituksen kutsusta tai kun vähintään 10 % äänioikeutetuista jäsenistä sitä hallitukselta kirjallisesti vaatii ilmoittamansa asian käsittelyä varten. Kutsut kokoukseen toimitetaan vähintään viikkoa ennen kokousta postitse, sähköisesti tai ilmoituksella yhdistyksen kotisivuilla. Kokouksessa on jokaisella jäsenellä yksi ääni, jota hän voi käyttää läsnä olevana tai valtuutettunsa kautta. Yksi henkilö voi valtakirjoilla edustaa kolmea muuta jäsentä.

Kaikki ne asiat, joista ei yhdistyslaki toisin määrää, ratkaistaan avoimella äänestyksellä ja yksinkertaisella äänten enemmistöllä, mikäli ei lippuäänestystä vaadita ja kannateta. Äänten mennessä tasan ratkaisee vaaleissa arpa ja muissa asioissa kokouksen puheenjohtajan kannattama mielipide.

9. Kevätkokouksessa käsitellään seuraavat asiat:

  1. Valitaan kokouksen puheenjohtaja ja sihteeri

  2. Todetaan kokouksen laillisuus

  3. Valitaan kaksi pöytäkirjantarkastajaa

  4. Esitetään hallituksen vuosikertomus, varainhoitokertomus ja toiminnantarkastajien tai tilintarkastajan lausunto

  5. Päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä tilivelvollisille

  6. Hallituksen tekemät esitykset

  7. Muut kokouksen hyväksymät asiat huomioon ottaen yhdistyslain määräykset

    Syyskokouksessa käsitellään seuraavat asiat:

  1. Valitaan kokouksen puheenjohtaja ja sihteeri

  2. Todetaan kokouksen laillisuus

  3. Valitaan kaksi pöytäkirjantarkastajaa

  4. Määrätään liittymis- ja jäsenmaksut seuraavaksi toimintakaudeksi

  5. Esitetään toimintasuunnitelma ja talousarvio tulevalle toimintakaudelle

  6. Valitaan hallituksen puheenjohtaja ja varsinaiset jäsenet erovuorossa olevien tilalle sekä hallituksen varajäsenet seuraavalle toimintakaudelle

  7. Valitaan kaksi toiminnantarkastajaa tai yksi tilintarkastaja ja heille varahenkilöt seuraavalle toimintakaudelle

  8. Hallituksen mahdollisesti esittämien toimikuntien jäsenten vaali seuraavalle toimintakaudelle

  9. Määrätään yhdistyksen edustajat Suomen Spanieliliitto - Finlands Spanielförbund ry:n sekä Pohjois-Hämeen kennelpiirin kokouksiin

  10. Hallituksen tekemät esitykset

  11. Muut kokouksen hyväksymät asiat huomioon ottaen yhdistyslain määräykset

10.  Yhdistyksen asioita hoitaa hallitus, johon vuodeksi kerrallaan valittavan puheenjohtajan lisäksi kuuluu yhdeksän kolmeksi vuodeksi kerrallaan valittavaa varsinaista jäsentä, joista kolmasosa on erovuorossa vuosittain. Näiden lisäksi valitaan vuodeksi kerrallaan kaksi varajäsentä. Hallituksen jäsenten on oltava yhdistyksen jäseniä. Hallitus valitsee keskuudestaan varapuheenjohtajan. Taloudenhoitaja, jäsensihteeri ja sihteeri voidaan valita myös hallituksen ulkopuolelta. Jos hallituksen jäsen eroaa kesken toimikauttaan, voi yhdistyksen kokous valita hänen tilalleen jäsenen jäljellä olevaksi toimikaudeksi. Hallitus on päätösvaltainen puheenjohtajan tai varapuheenjohtajan ja vähintään neljän jäsenen läsnä ollessa. Yhdistyksen nimen kirjoittaa puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja yksin. Hallitus voi määrätä sihteerin tai taloudenhoitajan kirjoittamaan yhdistyksen nimen yksin.

11.  Hallituksen tehtävänä on:

  1. Hoitaa yhdistyksen talous, kirjeenvaihto ja muut juoksevat asiat.

  2. Kutsua yhdistys kokouksiin ja valmistella kokouksille sääntöjen mukaan        esitettäviksi määrätyt asiat sekä panna toimeen yhdistyksen kokouksien päätökset.

  3. Tehdä aloitteita ja ehdotuksia yhdistyksen kokouksille sopiviksi harkitsemistaan toimenpiteistä yhdistyksen tarkoitusperien toteuttamiseksi.

  4. Päättää jäsenten ottamisesta ja erottamisesta, edustaa yhdistystä, ottaa kantaa ja vastata yhdistyksen puolesta.

12. Muutosehdotus näihin sääntöihin on jätettävä yhdistyksen hallitukselle vähintään kahta kuukautta ennen sitä kokousta, jossa se halutaan käsiteltäväksi. Hallituksen on esiteltävä se lausunnollaan varustettuna seuraavalle varsinaiselle kokoukselle. Muutosehdotusta, jotta se tulisi hyväksytyksi, tulee kannattaa 2/3 annetuista äänistä. Sääntöjen muutoksille on saatava ennen niiden voimaansaattamista Suomen Spanieliliitto - Finlands Spanielförbund ry:n kokouksen hyväksyminen.

13. Päätös yhdistyksen purkamisesta on tehtävä kahdessa yhdistyksen kokouksessa, jotka järjestetään vähintään kahden (2) kuukauden välein. Toisen näistä tulee olla yhdistyksen varsinainen kokous. Purkamispäätöksen on saatava kummassakin kokouksessa vähintään kolmen neljäsosan enemmistö annetuista äänistä.

Yhdistyksen varat joutuvat sen purkautuessa samoja tarkoitusperiä edistävälle rekisteröidylle kennelyhdistykselle yhdistyksen kokouksen päätöksen mukaan.